Vaeltaja on osa saariston ja rannikon luontoa

Luonnossa tallustaessa voi itse määrätä tahdin. Polulla astellessa kuulee lintujen sirkutuksen ja tuulen huminan latvustossa ja voi halutessaan pysähtyä ihastelemaan kaunista maisemaa tai kiinnostavaa kasvia. Kulkijalla ei ole kiire, sillä patikoidessa määränpäätä tärkeämpi on matka.


Ympäröivä luonto ja sen asukkaat eivät juurikaan polulla kulkijasta piittaa, ja patikoidessa onkin hyvä tarkkailla eläimiä puuhissaan ja kasveja paistattelemassa päivää. Rauhallisesti vaihtuvat maisemat tuudittavat mieltä ja pyyhkivät pois arjen huolet.

 Pitkospuut johtavat hietikon halki, taustalla pilkottaa punainen mökki
Patikoidessa mieli lepää.

Piristystä päiväretkestä 

Pitkin rannikkoa ja saaristoja on runsaasti viitoitettuja polkuja, tulipaikkoja ja laavuja, jotka sopivat hyvin päiväretkikohteiksi. Näiden varrelta löytyy usein erityisen hienoja maisemia tai kulttuurinähtävyyksiä, ja osa reiteistä on myös kuljettavissa lastenvaunujen tai pyörätuolin kanssa.  

Lyhyemmälle kävelylle tarvitaan vain hyvät kengät, säänmukaiset vaatteet ja vettä. Varsinkin pidemmälle retkelle on hyvä varata myös syötävää. Retkilounas tulipaikalla tai eväsleipä rannalla on monelle retken kohokohta.

 Lauma ylämaankarjaa tarkkailee kuvaajaa.
Merenkurkun maailmanperintöalueella laiduntavaa ylämaankarjaa.

Vaeltajan on varustauduttava oikein 

Jos aikomuksena on yöpyä maastossa, retkelle tarvittavien varusteiden määrä kasvaa nopeasti ja kevyen päivärepun sijasta tarvitaan tukeva rinkka. Vaeltaja kantaa kaiken tarvitsemansa selässään, tai talvella vetää perässään ahkiossa. Tällöin päivämatkat lyhenevät, mikä on otettava huomioon reittiä suunniteltaessa.  

Huolellinen suunnittelu ja hyvä varustautuminen ovatkin tärkeitä ja vuodenaika ja säätilojen vaihtelu pitää huomioida ennen retkelle lähtöä. Ajankohtainen maastokartta, kompassi ja suunnistustaito ovat välttämättömiä myös merkittyjä vaellusreittejä seurattaessa.  

Kokeneet vaeltajat voivat hylätä merkityt polut ja etsiä omat reittinsä, mutta tällöin on tiedettävä esimerkiksi suojelualueiden rajoitteet ja säännöt. 

Luonnossa selviytyminen tuo vapauden tunteen 

Vaeltaessa voi koetella omia rajojaan, ja parhaimmillaan oppii sekä itsestään että luonnosta. Omillaan selviytyminen ilman rakennetun ympäristön ja yhteiskunnan suojaa tarjoaa onnistumisen riemua ja vapauden tunteen.  

Kun rinkassa on oikeat varusteet ja päässä tarvittavat taidot, vaeltaja on vapaa tekemään oman polkunsa.

 Askeleet kulkevat hiekkarannalla ja katoavat horisonttiin.
Ken lienee kulkenut näilläkin rantahietikoilla.

Retkeilytaitoja voi opetella päiväretkillä tai vaikka kotipihassa 

Retkeilytaitoja voi harjoitella turvallisesti ensin tutussa ympäristössä ja totutella varusteisiin ja niiden rajoitteisiin asteittain. Jos ei ole koskaan telttaillut, on hyvä idea pystyttää teltta ensin omaan pihaan tai muuhun tuttuun ja turvalliseen paikkaan, josta pääsee tarvittaessa sisälle suojaan.  

Myös tulenteko ja suunnistus ovat retkeillessä tärkeitä taitoja, joita kannattaa harjoitella hallituissa olosuhteissa ennen erälle lähtöä.

 Kolme henkilöä kulkee vehmaan kasvillisuuden keskellä. Taustalla on punainen tornirakennus.
Patikoijia Valassaarten luontopolulla.