Märket – majakka kahden maan rajalla

Märketin majakka sijaitsee pienellä luodolla keskellä Ahvenanmerta, Ahvenanmaan pääsaarelta noin 20 km luoteeseen. Täällä Ruotsin ja Suomen välinen raja on ylittänyt saaren jo vuodesta 1809.


Luoto on matala, minkä vuoksi sitä on vaikea nähdä. Tämä on johtanut monelle karille ajolle sekä päätökseen rakentaa luodolle majakka.

 Märketin puna-valkoraidallinen majakka ja muut rakennukset läheltä kuvattuna.
Märket on ainut saari jonka yli suomen ja ruotsin raja kulkee.

Rakennustyöt eivät sujuneet ongelmitta

Majakka rakennettiin vuonna 1885 ja se sai 15 metrin korkuisen tornin. Rakennustyöt eivät sujuneet ongelmitta. Kun suuri osa rakennusmateriaalista oli kuljetettu saarelle, myrsky huuhteli kaiken pois. Ne, jotka olivat saarella, pelastautuivat vetämällä veneensä ja itsensä 11 metriä korkeaan rautatolppaan.

Valot majakassa sytytettiin marraskuussa vuonna 1885. Miehistö koostui majakkamestarista sekä kahdesta majakanvartijasta. Ensimmäisen maailmansodan aikana majakka oli miehittämätön, mutta toisen maailmansodan aikaan Märket oli miehitetty. Vartijat elivät ja työskentelivät silloin aivan sodan etulinjassa.

Märket oli Ahvenanmaan majakoista pisimpään miehitetty. Vasta 1976, kun majakka automatisoitui, vartijat lähtivät saarelta. Saari on sittemmin ollut radioamatöörien käytössä.

Saarella oleva Suomen ja Ruotsin välinen raja vedettiin uudestaan vuonna 1982
Koska Märketin majakka oli vanhan rajan mukaan Ruotsin puolella, vedettiin raja uudestaan vuonna 1982 siten että majakka on nykyään Suomen puolella luotoa. Koska Ruotsia kompensoitiin uuden rajanvedon yhteydessä, on nykyään mahdollista seisoa majakkasaarella niin, että seisoo Suomessa ja katsoo itään ruotsalaiselle alueelle ja päinvastoin, mikä on mielenkiintoista, sillä Suomi sijaitsee Ruotsin itäpuolella.

Suomen majakkaseurue vuokrasi Märketin vuonna 2007 ja he ovat siitä lähtien kunnostanut majakkaa. Seura pitää saarella majakanvartijoita ja vapaaehtoistyöntekijöitä, jotka ovat paikalla vastaanottamassa ja opastamassa saarella kävijöitä.

Signilskär-Märketin luonnonsuojelualue yltää aina majakkasaarelle asti. Siten Ahvenanmaan puolella oleva vesialue kuuluu luonnonsuojelualueeseen, joka on myös Natura 2000-alue, Ramsar-alue ja HELCOMin mukaan suojattu alue.

 Kallioilla loikoileva nuori hylje.
Hylkeet viihtyvät Märketin karuilla kallioilla.

Lue lisää Märketin majakasta

Visit Åland: Majakat
Visit Åland: Matka neljälle majakalle 
Majakkaseura: Märket