Kuuskajaskarin rannikkolinnake rakennettiin laidunmaalle

Kuuskajaskarin saari sijaitsee noin neljä kilometriä länteen Rauman satamasta. Sitä käytettiin kesälaitumena 1600-luvulta aina 1900-luvulle saakka. Lähialueiden kalastajat hyödynsivät myös alueen runsaita kalavesiä. Saari oli suosittu kaupunkilaisten virkistyskohde 1900-luvun alussa, jolloin siellä asui vain muutamia torppareita. Rauhallinen saari koki suuren muutoksen, kun Puolustusvoimat otti sen haltuunsa vuonna 1939. Torpparit joutuivat muuttamaan pois, ja saari suljettiin ulkopuolisilta.


Linnake rakennettiin Rauman sataman puolustukseksi

Linnakkeen rakentaminen aloitettiin joulukuussa 1939, ja se valmistui vuoden kuluttua. Linnake rakennettiin puolustamaan Rauman satamaa. Sitä varustettiin tykein ja juoksuhaudoin, ja talvisodan syttyessä Turun rannikkotykistö sijoitettiin saareen. Saareen muutti sotilaiden mukana myös heidän perheitään.

 Edustalla on kyltti, jossa lukee Kuuskajaskarin linnake. Taustalla on tykki kallion päällä ja sen takana metsää.
Näkymä Kuuskajaskarin linnakkeen laiturialueelta tykkipatterille päin.

Kuuskajaskarin linnakkeen sotilaat eivät koskaan joutuneet varsinaisiin sotatoimiin. Ainoastaan yksi venäläinen lentokone pudotettiin saaren tykeillä saaren pohjoispuolelle talvisodan aikana.
 
Vuonna 1944 tykit jouduttiin poistamaan saarelta rauhansopimuksen myötä. Ne tuotiin kuitenkin takaisin muutaman vuoden päästä, jolloin Kuuskajaskarista tehtiin varusmiesten koulutuslinnake. Tällöin saaren rakennuskantaa myös kehitettiin ja jatkettiin 1960-luvulle saakka.

Rannikkolinnakkeesta matkailukohteeksi

Puolustusvoimien toiminta saarella loppui vuonna 1996. Myöhemmin Rauman kaupunki osti saaren ja avasi sen kävijöille. Saarella on paikallisesti ja valtakunnallisesti arvokas linnakemaisema. Saaren matkailutoimintaa on kehitetty ja vanhoja rakennuksia on kunnostettu. Saarella voi edelleen nähdä linnakkeenaikaisia kasarmirakennuksia, merivalvontatorneja, ampumakatoksia ja -ratoja, tykkiasemia, tykkejä ja juoksuhautoja. Yksi saaren neljästä tykistä on yhä toimintakuntoinen.

 Betonista valettu juoksuhauta metsän keskellä.
Kuuskajaskarin puolustusvarustuksia raivauksen jälkeen.

Kuuskajaskarin saarella on nähtävää sekä kulttuuri- että luontomatkailijalle. Saari sijaitsee Selkämeren kansallispuistossa, ja sen luonto on hyvin monipuolinen. Maisemaa on linnakkeen lisäksi muuttanut vuosisatojen aikana tapahtunut maankohoaminen. Saarella voi myös seikkailla luonnon valtaamissa raunioissa ja juoksuhaudoissa. Siellä tarjotaan opastettuja kierroksia ja erilaisia aktiviteetteja kaikenikäisille. 
 
Lue lisää Kuuskajaskarin verkkosivuilta.

 Mies kulkee metsittyneiden puolustusvarustusten päällä.
Umpeenkasvaneita varustuksia Kuuskajaskarissa.

Miksi ja miten tätä kohdetta suojellaan?

Kuuskajaskari ei ole suojelukohde.

Vierailu

Kuuskajaskariin voi mennä omalla veneellä tai käyttää kesäisin Rauman saaristokuljetuksen reittiliikennettä.

Museoviraston karttapalvelu

P: 6791118, I: 196876 (ETRS-TM35FIN)