Jää kuuluu Itämeren vuodenkiertoon

Pohjoinen Itämeri on talvisin jään valtakuntaa. Meren eliöt ja ranta-asukkaat sopeutuneet jäähän. Jäätalvet vaihtelevat luonnostaankin, mutta ilmastonmuutoksen takia jää vähenee. Millaista Itämeren jää on, ja mitä se merkitsee meren elämälle?


Merijäätä on monenlaista

Syksyllä, kun ilma viilenee, vesi jäähtyy ja lopulta jäätyy. Suoraan vedestä jäätynyttä jäätä kutsutaan teräsjääksi, sillä se on vahvaa ja kirkasta.

Toinen jäätyyppi on kohvajää. Sitä syntyy, kun jään päälle muodostunut sohjo jäätyy. Kohvajää on vaaleaa ja pienikiteistä, ja se sisältää paljon ilmakuplia. Se on paljon teräsjäätä heikompaa.

Jos jäästä sahaa irti palasen, voi nähdä teräsjään ja kohvajään kerrokset. Kerroksista voi päätellä, millaisissa oloissa jää on syntynyt.

 J��n�ytteen paksuus mitataan
Jäästä sahattu näyte. Yläosa on vaaleaa kohvajäätä ja alaosa kirkasta teräsjäätä.
 
Kiteet n�kyv�t eriv�risin�  Kiteet näkyvät erivärisinä

Erilaista jäätä rannikolla ja ulapalla

Rannikoilla ja saaristossa esiintyy enimmäkseen kiintojäätä, joka on kiinni saarissa, kareissa ja matalikoissa. Kiintojää muodostuu talven alkupuolella ja pysyy paikoillaan jään sulamiseen asti.

Ulapalla merijää on käytännössä ajojäätä. Se liikkuu tuulten ja virtausten mukana ja lohkeilee eri kokoisiksi jäälautoiksi. Lautat voivat kasautua isoiksi valleiksi, ahtojääksi.

Jään liike tulee hyvin näkyviin animaatiosta, joka on tehty tiheään otetuista tutkakuvista. Alla oleva tutka-animaatio esittää Perämerellä, Kokkolan edustalla liikkuvia jäitä. Oikeassa reunassa on rannikko ja sen edustalla tasainen tumma kiintojää. Vasemmalla on ahtautunutta ajojäätä, johon avautuu mustana näkyvä railo. Valkoiset liikkuvat pisteet ovat laivoja.

Suolataskuissa on elämää

Merijään erikoisuuksia ovat sen sisältämät pienet, alle millimetrin mittaiset ontelot, joissa on sulaa suolaista vettä. Näitä suolataskuja syntyy, koska jää muodostuu puhtaasta vedestä. Yli jäänyt suola jää silloin jumiin jään sisälle.

Suolaveden täyttämät onkalot ja käytävät muodostavat vakaan elinympäristön tietyille planktonleville ja pikkueläimille. Ne säilyvät paremmin jään suojissa kuin avovedessä, ja ovat keväällä valmiita lisääntymään nopeasti. Levien ensimmäinen kasvupyrähdys tapahtuukin jo jään sisässä ja alapinnalla. Jäällä on tätä kautta iso merkitys meren ravintoverkolle.

Jääkansi vakauttaa myös vedenalaista elämää. Esimerkiksi kalanpoikaset voivat hyötyä siitä, että aallokko ei heittele niitä. Siian lisääntymiselle jää onkin ratkaisevan tärkeää. Myös itämerennorppa tarvitsee jäätä, koska se synnyttää poikasensa jäällä olevaan lumiluolaan

Jään laajuus vaihtelee

Itämerellä on jäätä joka talvi, mutta sen laajuus ja kesto vaihtelevat. Leudoimpina talvina jäätä on lähinnä Perämerellä, kun taas ankarimpina talvina lähes koko Itämeri on jäässä.

Jäätalven ankaruus määritetään jään suurimman pinta-alan perusteella.

  • Leuto jäätalvi: alle 115 000 km²
  • Keskimääräinen jäätalvi: 115 000–230 000 km²
  • Ankara jäätalvi: 230 000–345 000 km²
  • Hyvin ankara jäätalvi: yli 345 000 km²
Kahden erilaisen jäätalven karttakuvat
Itämeren suurin jääpeite leutona talvena 2007–2008 ja ankarana talvena 2010–2011.

Ilmastonmuutos kutistaa jääpeitettä

Ilmastonmuutoksen takia jäätalvet leudontuvat. Jääpeite pienenee tätä nykyä keskimäärin 3400 neliökilometriä vuosikymmenessä. Se vastaa kymmenesosaa Suomen pinta-alasta. Jääpeitteen väheneminen ajaa joitakin lajeja ahdinkoon ja voi vaikuttaa meren koko ravintoverkkoon.

Leuto jäätalvi voi aiheuttaa ongelmia myös merenkululle. Leutoina talvina jää ajelehtii ja ahtautuu herkästi. Meri muuttuu vaikeakulkuiseksi, ja murretut väylät menevät nopeasti umpeen.

Pylväskuvaajassa jään laajin pinta-ala vaihtelee vuosittain.
Jään suurin laajuus Itämerellä vuosittain. Ilmastonmuutoksen vaikutus näkyy erityisesti 1990-luvun alun jälkeen.