Jäällä on monia muotoja Itämerellä

Merijää voi olla erittäin vahvaa ja kirkasta, tai vaaleaa ja täynnä ilmakuplia. Se voi pysyä paikoillaan tai liikkua. Myös jäätalven kesto voi vaihdella Itämerellä. Tutustu Itämeren jäähän!


Merijää pystysuunnassa – teräsjää, kohvajää ja suolataskut

Kun merijäätä tarkastelee pystysuunnassa, siitä voi erottaa erilaisia kerroksia. Niistä näkee, kuinka jää on muodostunut.

Syksyllä, ilman viiletessä, vesi jäähtyy ja lopulta jäätyy. Tällaista suoraan vedestä jäätynyttä jäätä kutsutaan teräsjääksi, sillä se on erittäin vahvaa ja kirkasta.

Jään päälle sataneesta lumesta ja vedestä syntyy sohjoa, joka lopulta jäätyy. Tätä kutsutaan kohvajääksi. Kohvajää on vaaleaa ja pienikiteistä ja se sisältää paljon ilmakuplia. Se on paljon teräsjäätä heikompaa.

Suolataskut ovat tyypillisiä merijäälle. Niitä syntyy siksi, että jää muodostuu puhtaasta vedestä. Kasvava merijää pyrkii siis hylkimään suolaa. Tällöin jään sisään jää suolaa, josta muodostuu sylinterimäisiä suolataskuja.

Merijää kasvaa paksuutta jäätymällä ensin alaspäin merivedestä teräsjääksi. Kun jään päälle on satanut lunta, paksuus kasvaa myös ylöspäin kohvajääksi. Keväällä jään paksuus pysyy melko samana, mutta lämpö haurastuttaa jään. Lopulta jää sulaa kokonaan.

 J��n�ytteen paksuus mitataan
Jäästä sahattu näyte. Yläosa on vaaleaa kohvajäätä ja alaosa kirkasta teräsjäätä.
 
Kiteet n�kyv�t eriv�risin�  Kiteet näkyvät erivärisinä

Merijää vaakasuunnassa – kiintojää, ajojaa ja ahtojää

Merijää voidaan jaotella liikkuvuutensa perusteella kolmeen osaan. Ne ovat kiintojää, ajojää ja ahtojää.

Kiintojää on paikoillaan pysyvää jäätä, joka on kiinni saarissa, kareissa ja matalikoissa. Sitä esiintyy rannikoilla ja saaristossa. Kiintojää muodostuu talven alkupuolella ja pysyy paikoillaan aina sulamiseen asti.

Ajojää liikkuu tuulten ja virtausten mukana. Ulapalla merijää on käytännössä ajojäätä. Ajojään peittävyys voi olla 1–100%. Jos meri on kokonaan jäälauttojen peitossa, eikä lauttojen välissä näy yhtään avovettä, jään peittävyys on 100 %. Jos avovedessä kelluu vain yksittäisiä lauttoja, peittävyysprosentti on pieni.

Ahtojää on valleiksi kasautunutta ajojäätä.

Jään liike tulee hyvin näkyviin tiheään otetuista tutkakuvista tehdyssä animaatiossa. Tutka-animaatio alla esittää Perämerellä, Kokkolan edustalla liikkuvia jäitä. Oikeassa reunassa rannikko ja sen edustalla tasainen tumma kiintojää. Vasemmalla ahtautunut ajojää, johon avautuu mustana näkyvä railo. Valkoiset liikkuvat pisteet ovat laivoja.

Jäätalvet Itämerellä

Itämerellä on jäätä joka talvi, mutta sen laajuus vaihtelee. Leudoimpina talvina jäätä on lähinnä Perämerellä, kun taas ankarimpina talvina lähes koko Itämeri on jäässä.

Talven laajimman jäätilanteen ajankohta vaihtelee. Joskus jäätä on ollut eniten tammikuussa ja joskus maaliskuussa.

Jäätalven ankaruus luokitellaan jään suurimman pinta-alan perusteella.

  • Leuto jäätalvi: alle 115 000 km²
  • Keskimääräinen jäätalvi: 115 000–230 000 km²
  • Ankara jäätalvi: 230 000–345 000 km²
  • Hyvin ankara jäätalvi: yli 345 000 km²

Leutokin talvi voi olla haastava esimerkiksi meriliikenteelle. Vaikka jäätä olisi vähän, se voi olla pahasti ahtautunutta ja vaikeakulkuista.

Kahden erilaisen jäätalven karttakuvat
Itämeren suurin jääpeite 2007-2008, joka oli leuto jäätalvi ja 2010-2011, joka oli ankara jäätalvi.
Pylväskuvaajassa jään laajin pinta-ala vaihtelee vuosittain.
Jään suurin laajuus Itämerellä eri vuosina. Ilmaston lämpeneminen pienentää Itämeren jääpeitettä.
 Jäätalven keskimääräinen pituus 12 Suomen paikkakunnalla Kemistä Kotkaan 1961-1990, 1971-2010, 1981-2010
Jäätalvien kesto, eli aika jäätymisestä jäänlähtöön, on lyhentynyt. Kuvassa jäätalven keskimääräinen pituus eri paikoissa kolmena eri kymmenen vuoden jaksona.