Kirkkonummella sijaitseva Porkkalan hylkypuisto perustettiin vapaaehtoisvoimin

Porkkalan hylkypuisto sijaitsee Kirkkonummella Porkkalanniemen kärjessä, Träskön saaren pohjoispuolella. Se avattiin kesällä 2018 ajatuksena suojata historiallisesti merkittäviä hylkyjä ja parantaa niiden saavutettavuutta jakamalla meriarkeologien ja kokeneiden hylkysukeltajien osaamista kaikille sukelluksesta kiinnostuneille.


Puisto rakennettiin vapaaehtoisvoimin sukellusseura Nousu ry:n ja Suomen meriarkeologisen seuran aloitteesta. Puisto muodostettiin neljästä lähekkäin olevasta hylystä, joille asennettiin vedenalaisia opastauluja.

Sukeltaja Alko hylyllä

Neljä monipuolista sukelluskohdetta pinnan alla

Matalin sukelluskohde on Alkoksi kutsuttu puisen aluksen 20 metrinen hylky noin kahdeksan metrin syvyydessä. Hylky on hyvin säilynyt ja siellä voi nähdä esimerkiksi paikallaan olevan ankkuripelin. Hylyn oletetaan olevan Alko-niminen alus, joka upposi vuonna 1879 tai 1880 matkalla Paraisilta Helsinkiin. Se kuljetti kalkkilastia, jota voi myös nähdä hylyn kansilaudoituksen alla.

Puiston suurinta hylkyä kutsutaan Tynnyrihylyksi. Kyseessä on puinen, noin 30 metriä pitkä hylky, joka sijaitsee 19 metrin syvyydessä. Hylky on saanut nimensä sen sisäpuolella olevien tynnyreiden mukaan. Hylyllä voi nähdä myös laivan tulisijan jäänteet ja laivaan liittyvää esineistöä. Aluksen oikeaa nimeä ei tiedetä, eikä myöskään, milloin tai miksi se on uponnut.

Tynnyrihylystä tehty 3D-malli.

Kolmatta puiston sukelluskohdetta kutsutaan Tykkikylkihylyksi. Reilun 10 metrin syvyydessä sijaitsevan kohteen tiedetään olleen tunnettu sukelluskohde jo vuosikymmenten ajan. Kohde on melko pieni, mutta sitäkin kiinnostavampi, koska siitä löytyy paljon yksityiskohtia. Puuosien seassa voi nähdä kaksi laivatykin lavettia ja tykinputken. Hylyn osan vieressä on mahdollinen tykkiluukun kansi. Hylyn osa on tukevaa tekoa ja osan on arvioitu osan olevan peräisin 1700-luvun suuresta sotalaivasta. Mutta missä on loput laivasta?

Neljättä hylkypuiston kohdetta kutsutaan Limisaumahylyksi. Alueella on hylyn osia Alko-hylyn ja Tynnyrihylyn välissä noin 14 metrin syvyydessä. Hylyn osat ovat levinneet laajalle alueelle ja näkyvissä on kaarien alaosat ja köli.

Hylkypuiston läheisyydessä on myös paljon muita hylkyjä, joita voi tutkia Kulttuuriympäristön palveluikkunassa tai hylyt.net:ssä.

Tutustu hylkyjen tietoihin ja kuviin tarkemmin hylkypuiston kotisivuilla! 

Miksi ja miten tätä kohdetta suojellaan?

Hylyt ovat muinaismuistolain (295/1963) suojaamia kiinteitä muinaisjäännöksiä. Laki suojelee kaikki hylyt ja niiden osat, joiden voidaan olettaa olevan vähintään 100 vuotta sitten uponneita. Muinaismuistolain suojaamille hylyille sukeltaminen on sallittua, mutta hylkyyn kajoaminen tai sen sisään sukeltaminen on kielletty.

Tutustu hylkyjen tietoihin muinaisjäännösrekisterissä:

Vierailu

Kohteille voi tutustua omalla veneellä. Puistoon järjestetään myös sukellusretkiä. Lisätietoja puiston omilta verkkosivuilta.

Museoviraston karttapalvelu

P: 6649627, I: 353212 (ETRS-TM35FIN)