Haaksirikko Hangon vesillä

Syyskuussa 1873 rahtialus Osborn & Elisabeth lähti kotisatamastaan Wells By The Seastä Lontoon pohjoispuolelta hakemaan lastia Kronstadtista, Venäjältä. Alus oli suuri, noin 28 metriä pitkä kaksimastoinen purjelaiva. Aluksen kapteenin nimi oli Wright ja miehistöön kuului kahdeksan miestä.


Matka Kronstadtiin kulki Suomen ulkosaariston ohi. Kun alus oli Hangon läheisyydessä, syyskuun arvaamaton sää yltyi myrskyksi ja alus joutui ongelmiin. Miehistöllä oli täysi työ reivata purjeita ja pitää kurssia. Alus ajautui Hangon luoteispuolella sijaitsevan Trehålsskärin kallioiselle luodolle ja upposi sen eteläpuolelle 18 metrin syvyyteen. Koko laivaväki pelastui.

Sukeltaja Keulakuvahylyn keulan edessä.

Vaikuttava Keulakuvahylky on suosittu sukelluskohde

Hylky löytyi vuonna 1985 ja on ollut siitä lähtien suosittu sukelluskohde. Kutsumanimensä se sai naishahmoisesta keulakuvasta. Laiva on hieno ja vaikuttava kohde, sillä se on asettunut kölilleen pohjaan ja runko on säilynyt lähes kokonaisena. Ylimmät osat nousevat noin 10 metrin syvyyteen.

Vuosien varrella aluksen kunto on heikentynyt johtuen runsaasta harrastussukelluksesta ja varomattomasta ankkuroinnista. Hylkyä on kuvattu ja mitattu, mutta siellä ei ole tehty arkeologisia kaivauksia. Liitoksistaan hylyn viereen tippunut keulakuva nostettiin pintaan ja on nykyisin näytteillä Kotkassa Suomen merimuseossa.

Sukeltajia Keulakuvahylyn ankkuripelin luona.

Keulakuvahylky on poijutettu sukelluskohde, jossa on opaskylttejä. Hylky on yksi Museoviraston Baltacar- hankkeessa mukana olevista kohteista, jossa hylkyjen saavutettavuutta parannettiin asentamalla hylyille poijuja, opastauluja ja -köysiä.

Tutustu kohteeseen Baltacar-projektin internet-sivuilla tai hylyt.netissä.

Pyörittele hylyn 3D-mallia Sketchfabissa!

Miksi ja miten tätä kohdetta suojellaan?

Hylky on muinaismuistolain (295/1963) suojaama kiinteä muinaisjäännös. Laki suojelee kaikki hylyt ja niiden osat, joiden voidaan olettaa olevan vähintään 100 vuotta sitten uponneita. Muinaismuistolain suojaamille hylyille sukeltaminen on sallittua, mutta hylkyyn kajoaminen tai sen sisään sukeltaminen on kielletty. 

Tutustu hylyn tietoihin muinaisjäännösrekisterissä!

Vierailu

Hylylle pääsee omalla veneellä tai järjestetyillä sukellusretkillä. Hylyllä saa sukeltaa vapaasti, mutta siihen ei saa kajota. Hylky on poijutettu ja poijulta kulkee opasköysi hylyn luo.

Lue lisää sukeltamisesta Keulakuvahylylle Muinaispolut- sivustolla! 

Museoviraston karttapalvelu

P: 6643526, I: 263121 (ETRS-TM35FIN)