Mistä mittarien tieto on peräisin ja mitä ne kuvaavat

Vedenkorkeushavainnot ja veden lämpötilahavainnot ovat peräisin mareografeilta eli vedenkorkeuden mittausasemilta. Asemat sijaitsevat rannikolla. Vedenkorkeus ilmoitetaan teoreettisen keskiveden (https://www.ilmatieteenlaitos.fi/keskivesitaulukot) suhteen. Lukemat kertovat, paljonko vesi on keskimääräistä korkeammalla tai matalammalla. Veden lämpötilaa mittaava anturi on asennettu mareografeilla kiinteästi 2-3 m syvyyteen siten, että se on aina veden alla vedenkorkeuden vaihtelusta huolimatta.

Aallonkorkeuslukema kertoo aaltopoijun mittaaman merkitsevän aallonkorkeuden (linkki https://www.ilmatieteenlaitos.fi/merkitseva-aallonkorkeus), joka vastaa silmin havaittavaa aallonkorkeutta. Aaltopoijut nostetaan talvikaudeksi ylös, joten aina havaintoja ei ole saatavissa. Aaltopoijut sijaitsevat avomerellä. Saaristomerellä ja Ahvenanmerellä ei ole aaltopoijua.

Leväkukinta- ja näkösyvyysmittarit perustuvat kunkin merialueen satelliittihavaintoihin ja automaattisiin mittalaitteisiin reittilaivoilla. Satelliittihavaintoja kertyy kultakin merialueelta pilvettöminä päivinä kattavasti. Laivoilta automaattisia havaintoja saadaan päivittäin tai muutaman päivän välein Saaristomereltä, Ahvenanmaalta, Suomenlahdelta ja Itämeren pääaltaalta. Perämereltä ja Selkämereltä reittilaivoilta ei havaintoja saada.

Leväkukinnat-mittari perustuu alueen levän määrää kuvaavaan a-klorofyllipitoisuuteen, joka on suurimmillaan keväällä ja keskikesällä. Mittari kuvaa erityisesti avomerialueen leväkukintojen voimakkuutta. Keskikesällä mittari kertoo pääasiassa sini- ja viherlevien määrästä. Keväisin levälajeina ovat pääasiassa panssari- ja piilevät. Keväällä levää on säännöllisesti paljon ja usein myös heinä-elokuussa.

Näkösyvyysmittari kertoo veden keskimääräisetä kirkkaudesta merialueella. Havainnot ovat kullakin merialueella peräisin rannikon läheltä. Näkösyvyyden muutokset rannikkovesissä ovat suurimmillaan koivien sateiden jälkeen ja keväisin sulamisaikana, kun jokivedet tuovat paljon samentavaa ainesta rannikkovesiin. Lisäksi rannikolla kovat tuulet nostavat pohjasta ainesta pintaan, jolloin näkösyvyys heikkenee hetkellisesti. Kesällä sinileväaikaan näkösyvyys on ajoittain pientä. Näkösyvyys on suurimmillaan pitkän sateettoman ja tyynen ajanjakson jälkeen sekä myöhään syksyllä ja talvella, kun vedessä on vähän levää.