Röytän saari oli kalastajien tukikohta, joka valjastettiin metsätalouden käyttöön

Perämerellä, noin 4 kilometrin päässä Iin kaupungista sijaitsee Röytän saari. Saari on matala: sen korkein piste kohoaa vain noin 5 metriä merenpinnasta. Nykyinen Röyttä on melko nuori, sillä vielä 1800-luvulla sen kohdalla oli kolme erillistä saarta. Perämeren kalastajat pitivät paikkaa tukikohtanaan vuosisatojen ajan.


Saari otettiin metsätalouden käyttöön 1800-luvun lopulla, sillä se sijaitsi hyvällä paikalla puutavaran lastaukseen. Puuniput hinattiin vettä pitkin Röyttään, jossa ne käsiteltiin ja varastoitiin odottamaan laivausta Saksaan tai Englantiin.

Puutavaran kulku oli vilkkaimmillaan 1920- ja 1930-luvuilla. Näiltä ajoilta saareen on jäänyt rakenteita, kuten pitkiä aallonmurtajia, laitureita, puutavaran kiinnittämiseen tarkoitettuja jäänteitä ja työntekijöiden asuinrakennuksia. Puutavaran varastointi ja laivaus loppuivat Röytässä vuonna 1969.

Pienveneitä varten kunnostettu Iin Röyttän satamalaituri kiskoineen vuonna 1981.

Röyttään rakennettiin luotsiasema 1800-luvun lopulla

Perämeren alueella harjoitettiin luotsausta ja meriväylien merkitsemistä todennäköisesti jo kauan ennen virallista luotsitoiminnan aloittamista. Valtiojohtoinen merenmittaus suoritettiin 1852–1870, jolloin myös järjestäytynyt luotsitoiminta alkoi.

Luotsiasema sijaitsi aikaisemmin Röytän viereisellä Satakarilla, mutta siirrettiin uiton ja puutavaran lastaamisen vilkastuttua Röytän saarelle 1800-luvun lopulla. Luotsitoimintaa oli saaressa noin 50 vuotta, kunnes se lopetettiin syksyllä 1953. Satamatoiminta loppui vuonna 1969.

Röyttä on nykyisin Metsähallituksen retkeilytukikohta

Satama- ja luotsitoiminnan hiljennettyä saari siirtyi Metsähallitukselle. Röyttä otettiin retkeilytukikohdaksi, ja läheiset purjehdusseurat saivat oikeuden käyttää aallonmurtajan suojaamia venepaikkoja.

Purjeveneitä ja laiturit Röytän rannassa.
Iin Röyttä mereltä.

Vihreäksi maalattu vanha luotsiasema piharakennuksineen kunnostettiin matkailukäyttöön. Luotsiaseman vieressä sijaitsee satamassa työskennelleiden miesten asuinkasarmi. Lisäksi saaressa on paljon muita rakennuksia.

Röytän satama on nykyisin pienveneilijöiden suosima matkakohde. Sankkaa metsää kasvavalla saarella voi kiertää kolmen kilometrin mittaisen luontopolun, jonka varrella on alueen luonnosta ja historiasta kertovia tauluja, hiljentymis- sekä tulentekopaikka.

Lue lisää Röytän saaresta

Miksi ja miten tätä kohdetta suojellaan?

Röytän luotsiasema edustaa hyvin säilynyttä 1800- ja 1900-lukujen taitteen satama- ja luotsimiljöötä. Museovirasto on määritellyt saaren valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Lisäksi saari kuuluu Perämeren saaret -Natura-alueeseen.

Lue lisää! 

Vierailu

Saareen voi rantautua omalla veneellä tai sinne voi tilata kuljetuksen

Museoviraston karttapalvelu

P: 7239913, I: 416582 (ETRS-TM35FIN)